torstai 27. lokakuuta 2011

Kysykää mitä tahansa Kalleen tai minuun liittyen!

Teitä lukijoita on jo 41 ja ajattelin tehdä sen kunniaksi kysymyspostauksen. Kysykää mitä tahansa Kalleen tai minun hevosharrastukseeni liittyen ja vastaan heti kun kysymyksiä on tarpeeksi :)

maanantai 24. lokakuuta 2011

Koulutunnilla

Tänään oltiin pitkästä aikaa koulutunnilla. Viimekerrasta onkin kertynyt turhan paljon aikaa. Toivoin istuntapainotteista tuntia, koska nimenomaan istunnan kanssa on isoimmat ongelmat. Vasen kylki on aina ollut heikompi kuin oikea, joten siihen piti keskittyä ekstapaljon. Myös ranteen suorassa pitämiseen piti kiinnittää huomiota.

Aloitimme pääty-ympyrällä käynnissä. Korjattiin istunta kuntoon ja säädeltiin käyntiä. Kun Kalle oli rento ja käveli rentoa ja joustava käyntiä siiryttiin raviin. Työstettiin ravi kuntoon lisäyksien ja kokoomisten avulla. Kun ravi oli ok otettiin vielä ravi-käynti siirtymisiä ennen avotaivutuksia. Avoja tehtiin aluksi käynnissä pituushalkaisijalla ja myöhemmin ravissa. Laukat otettiin raviavon kautta ja ponin laukka on kuulemma kehittynyt hurjasti!

Kalle oli mielestäni ihan ok. Meinasi kipittää karkuun kun istuin harjoitusraviin ja painoi jonkin verran kädelle, mutta lopputunnista oli jo tosi kevyt ja hyvä. Pitäisi ottaa nyt tavoitteeksi käydä tunneilla edes pari kertaa kuukaudessa, että kehityttäisiin edelleen. Huomenna ajatuksena olisi lähteä maastoilemaan, jos vaan en töihin joudu.

Viime viikko on ollut tosi kiireinen kun olen päässyt kahta hevosta ratsastamaan. Kallen lisäksi on tullut mentyä Virkkua kun Sanni on Espanjassa. Eksyin vielä Nipenkin selkään pitkästä aikaa! Oli kyllä ihan hauskaa, vaikka Nipsu olikin kouluhommat päässyt unohtamaan.



 Tästä huomaa hyvin ongelmat kylkien kanssa kun väännyn istumaan ihan mutkalla!

Hevostalli.netin haukkojoille tiedoksi, etten rullaa tarkoituksella alas vaan hevonen menee itse kuten roikkuvasta ohjasta huomaakin :)

Hännätön ravurinraato


Mitä muuten pidätte uudesta bannerista?

tiistai 18. lokakuuta 2011

Epäonnistumisia

Selasin vanhoja kuvia Kallesta ja löysin materiaalia meidän epäonnistumisista, joten ajattelin jakaa niitä teidän kanssa.




( Ei epäonnistuminen, mutta välillä epäilen omistavani laaman hevosen sijaan..)

Poni pelastaa kesä 2010


Jänisloikka 2009

Leirikisojen uusinta. Itse rata ok, mutta fanclubin äänet.

Siinä nyt jotain epäonnistumisia vuosien varrelta. Harmi aina kun sattuu ja tapahtuu kukaan ei tietenkään ole kuvaamassa. Loppuviikosta toteutan varustepostauksen, jos saan raahattua kameran tallille asti.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Seuranmestaruudet

Tänään oltiin JsR:n aluekisoissa Polleparkissa, jossa ratkaistiin myös seuranmestaruus tältä vuodelta. Mestaruusluokka oli 80cm arvostelulla AM5 eli 90cm uusinnalla. Perusrata meni puhtaasti ja ratsastin elämäni parhaan radan! Harmi kun kukaan ei ollut videoimassa. Uusinnassa ensimmäinen este tippui alas, mutta saimme kuitenkin hopeaa. Seuranmestaruuden lisäksi hyppäsin vielä alue 90cm. Kalle oli jo verkassa väsyneen oloinen ja ponnistuspaikat eivät osuneet ollenkaan. Radalla jälleen ensimmäinen este tippui, mutta loppurata sujui ok. Päätin antaa ponille pienen hyppytauon ja katsoa sitten vasta kisoja tai valmennuksia. Ensi viikko ainakin otetaan rennosti maastoillen :)






Ylipäätään ratsastamaan olen ehtinyt todella vähän, koska sain töitä eräästä hevostarvikeliikkeestä! Teen töitä muutaman kerran viikossa ja olen kyllä tykännyt. Kenkien ja ravivehkeiden kanssa olen vielä hieman hukassa, mutta ne kuulemma oppii nopeasti. Eipä muuta tälläkertaa :)

tiistai 4. lokakuuta 2011

" Onse yks hienoimmista hevosista, jonka olen nähnyt"

Anteeksi postaustauko, mutta olen ollut reissussa ja kaveri on liikutellut Kallea. Tosiaan olimme lauantaina Tuomas Jauhiaisen estevalmennuksessa, joka meni ihan älyttömän hyvin. Tekstin otsikko on suoraan Tuomaksen suusta. Ei Kalle tietenkään tasoltaan ole hienoin, vaan ratsastettavuudeltaan ja luonteeltaan. Poni tekee aina kiltisti mitä pyydän ja tekee sen täysillä eikä sinnepäin. Mielestäni se on yksi Kallen paras piirre.

Tunti aloitettiin puomilla, joka oli pääty-ympyrällä. Sitä tultiin laukassa ja tehtiin päällä vaihto. Seuraavaksi mentiin jumppasarjaa, jossa oli ristikko, monta laukkapuomia, ristikko ja okseri. Laukkoja tuli viimeiseen väliin kolme ja muut välit olivat innareita. Yllättävän hyvin selviydyttiin vaikka Kallen laukka on ajoittan nelitahtista. Okseri oli korkeimmillaan 90-100cm. Seuraavana tehtävänä oli okseri-pysty suhteutettu, johon tuli 6 tai 7 laukkaa ja heti perään trippeli-muuri kaareva linja seitsemällä laukalla. Kun trippeli nousi lähemmäs 100cm rupesi kuskia jännittämään, mutta Kalle hoiti homman kunnialla. Lopputunnista vielä tehtiin kääntämisharjoituksia muurilla.









Ihan viimeisenä tehtiin lihaskuntoa ilman hevosta ja reidet ovat vieläkin jumissa! Ehkä pitäisi salilla ruveta käymään hieman useammin. Loppukäyntejen aikana kysyin Tuomakselta vielä vinkkejä jatkoa ajatellen. Pitää kuulemma jatkaa samalla tavalla eli pitää poni mahdollisimman iloisena ja terveenä. Omaa istuntaa voisi parhaiten hioa ratsastamalla mahdollisimman erinlaisia hevosia. Sovittiin vielä, että seuraavalla kerralla Tuomas kiipeää selkään enkä minä. Saapahan ammattilaisen mielipidettä Kallen ratsastettavuudesta. Loppukevennyksenä vielä kuva kun yritän epätoivoisenä tehdä kyykkyjä. :D