Mutakylpyjä ja keventelyä

Kevään merkki on yleensä leskenlehdet, lumen sulaminen ja ensimmäiset perhoset. Jokainen hevosihminen varmaan tietää kevään alkaneen kun saa etsiä hevostaan tarhasta kun ei erota uuden suojapinnan takia missä on otus ja missä kuraa. Aina niin ihana karvanlähtö on myös varma merkki tulevasta kesästä. Nimimerkillä Kalle oli tänään nauttinu day spasta piehtaroiden tarhan kuraisimmassa kohdassa ja päätti ilahduttaa tiputtamalla viimeisimmätkin talvikarvan rippeet pois. Riittipähän mammalla harjaamista.

Reippaan harjaussession jälkeen suunnattiin pitkästä aikaa kotikentälle. Puolet kentästä oli lumen peitossa, mutta osittain pohja oli jo tosi hyvä. Menin lähinnä puolipitkällä ohjalla eteenalas juttuja ja keskityin mahdollisimman eleettömään ratsastukseen. Keventelin ravia isoksi ja rennoksi. Loppupeleissä poni oli tosi kivasti avuilla ja teki mukavia siirtymisiä pelkästään istunnan avulla. Pahoittelen huonoja kenkiäni koska rakkaat saappaani päättivät hajota jo nyt ja ovat siis suutarilla. Huomenna pitäisi kaivaa vanhat tallikengät kaapin perukoilta, jotta päästään hyppäämään pitkästä aikaa!

I will never let you fall

Kevään tullessa monelle hevosenomistajalle tulee mieleen tulevan kesän kilpailut. Mitä jos oman hevosen kapasiteetti ei riitäkkään tai ponivuodet ovat vaihtoehtoisesti lopussa. Oma kullanmuru laitetaan myyntiin ja vaihdetaan isompaan/ kapasiteettikkaampaan. En halua yleistää enkä suututtaa ketään, mutta näin useimmiten toimitaan. Halutaan edetä ratsastajana ja hevosen kapasiteetin loppuessa täytyy vaihtaa hevosta. Vai täytyykö?

Itse en voisi kuvitella luopuvani Kallesta, ennenkuin poni lähtee kohti hevosten taivasta. Kiertolaisena ollut hevonen ansaitsee loppuelämän kodin, jossa saa viimein luottaa ihmiseen ja siihen, että tarpeisiin vastataan. On tarjolla ruokaa ja puhdasta vettä. Entisenä ravurina Kallen kapasiteetti todennäköisesti loppuu ennen omaani, mutta asiaa pitää lähestyä siltä kannalta miten poni on ylittänyt jo nyt itsensä. Hienommalta tuntuu olla aluekisojen palkintojenjaossa entisellä juoksialla kuin puoliverisellä, joka on jalostettu siihen hommaan. Olen itsekkin luonteeltani kilparatsastaja henkeen ja vereen, mutta kohtalon puuttuessa peliin omia arvoja täytyi muuttaa. Kallen tulon myötä olen sisäistänyt vielä enemmän miten hevosen kuuluu olla ystävä, eikä keino jolla tavoittaa jotain.

Minullakin on ratsastajana tavoitteita, mutta niiden saavuttamiseen panostan Kallen lähdettyä pois. Hevonen ei kuitenkaan elä niin montaa vuotta, etteikö omiin tavoitteisiin ehtisi panostaa myöhemminkin. Mielummin nautin harrastamisesta tuon sympaattisen karvakorvan kanssa, kun lähden pilaamaan kaikkea omaa ahneuttani. Kalle kuitenkin tuli meille jäädäkseen. Edelleen kyse on omasta mielipiteestä, joten kukaan ei toivottavasti vedä hernettä nenään :) Jokainen ajattelee tavallaan ja minä ajattelen näin.

I know now, just quite how
My life and love might still go on
In your heart, in your mind
I'll stay with you for all of time
 

Varustepostaus osa 2

Tähän part kakkoseen tuleekin sitten loimet ja kaikki pikkutilpehööri. Jokaista purkkia ja purnukkaa en jaksanut erikseen kuvailla, mutta suurinpiirtein tässä on kaikki. Rehut esittelen päivä tallilla-postauksen yhteydessä.

 Toppaloimena meillä toimii Riding Housen loimi irroitettavalla kaulakappaleella. Paksuutta grammoissa en muista, mutta on pärjännyt hyvin pelkästään tällä kovimmillakin pakkasilla.

 Kisaloimena ja ns "edustusloimena" toimii Horse Comfortin fullneck fleece.

 Riding House

Sadeloimena toimii Finntackin fleecevuorellinen perusloimi. Haaveena olisi hommata vielä vuoreton ja fleecevuorellinen fullneck, mutta näillä ollaan pärjätty tähän asti. Meillä nimittäin poni ulkoilee paljon alasti ;o

 Hööksin riimu ja perus salmiakkinaru. Tarhassa on tällähetkellä Eskadronin perusriimu, mutta se on niin likainen ettei kehdannut kuvata :D

 Kuljetussuojina toimii Finntackin suojat. Hinta-laatusuhde on ollut kyllä kohdallaan.

"Siisti" harjalaatikko. Jokaista harjaa en jaksanut erikseen kuvata, mutta suurinpiirtein tältä näyttää.

 Hansbon fleecepintelit

Kaikkea epämääräistä. Pliisteri, arnika, helosan, linimentti, letityskuminauhoja, hevosshamppoo ja kaviorasva.

Jätin kokonaan kuvaamatta yhden laatikon. Se sisälsi juoksutusliinan, kisanumerot ja haavojenhoito vehkeet. Voin tehdä kolmannen osan, jossa esittelen omat varusteeni jos kiinnostusta riittää. :)

Varustepostaus osa 1

Varusteita kuvatessani tajusin taas miten paljon tavaraa on päässyt kertymään. Toteutan varustepostauksen kahdessa tai jopa kolmessa osassa. Tähän ekaan osaan tungen varusteet, joita tarvitaan ratsastamiseen.

Koulusatulana meilä toimii Wintecin pro dressage. On ollut ihan huippusatula, vaikka en synteettisistä ennen pahemmin välittänyt. Vyönä ja jalustinhihnoina Wintecin jotkut omat. Huopa Eskadronin. 

 Koulupenkin huovat seuraavaksi. Oma lemppari on Showmasterin

 Eskadron

Kisahuopa Horze

Estesatula on myös Wintecin. Malli on pro jump ja sai kyllä rakastumaan synteettisiin satuloihin. Maailman paras penkki istua. Hypätessä käytän panssaria, joka on merkiltään Claridge House. Jalustinhihnat ovat samanmerkkiset ja jalustimet ovat toistaiseksi perus turvajalustimet. Maastoillessa käytän tuota tosi likaista tavisvyötä ja huopa on Treadstonen flättäri. Romaani on Mattesin edestä kohottava.

 Estehuovista lemppari on ehdottomasti tää Equilinen flättäri. Käytetään kisoissa.

 Dyon

 Horze

Eskadron

 Suitsia meillä on kahdet. Nää on perus Hööksin ja kuolaimina kuparirollerit. Käytän vaan maastossa.

 Rintaremmimartingaali pikalukoilla. Käytän kun hyppään.

Hööksin halppissuitset. Kuolaimina kolmipalat ja käytän lähes aina.

Hypätessä käytän näitä suojia. Merkkinä toimii Eskadron.

Maastossa eteen tulee nämä ja taakse Eskadronin ylläolevat hivarit.

Ratsastaessa saattaa tassuihin eksyä pintelit, mutta en millään jaksanut niitä kuvata. Ratsastan tosi vähän apuohjilla, mutta meillä on gramaannit jos tarve vaatii.

Tallin hevoset

Kysely on päättynyt ja yllätyin miten tulokset olivat tasan varustepostausta, tallin hevosia ja tallipäivää kohtaan. Toteutan postauksista jokaisen, mutta aloitetaan siitä minkälaisia otuksia meidän tallilla oikein asustaa.

Talli, jossa Kalle asuu on pieni neljän karsinapaikan yksityistalli. Tällähetkellä talli on täynnä, mutta kesän alussa Viken lähdettyä yksi paikka vapautuu. Vikke on porukan kuopus, tarkemmin 4-vuotiaaksi kääntynyt ponikokoinen suokkijullikka. Ollaan nyt opeteltu ratsunhommia ihan kohtalaisin tuloksin. Osataan hienosti jo siirtyä kaikkiin askellajeihin, pysähtyä, peruuttaa ja hieman väistää. Ruunaamisen myötä käsiteltävyyskin on parantunut huomattavasti ja eiköhän siitä hyvä saada ennen kesää.

Jos jatketaan suokkilinjalla niin seuraavaksi esittelyyn pääseekin Virkku. Entinen estetykki ja tuntihevonen, mutta molempien etujänteiden vammojen johdosta nykyään kestää vain käyntiä. Pulskahkon ulkokuoren alta löytyy kultainen sydän ja valtava työmoraali. Oli ihan uskomaton otus ennen rikkimenoaan, mutta aina kohtaloon ei voi puuttua. Tuo kuitenkin oman mukavan lisän porukkaan.

Sitten mun lemppariin heti oman otuksen jälkeen. Sehän on näitä ravurinraatoja, joten esittelyyn pääsee oripoika Nippe. Oli aikoinaan lupaava ravuri, mutta hankkarivamman takia päätyi pihankoristeeksi. Meidän myötä ratsutouhuilu aktivoitui ja on oikein mukava tapaus kyseessä. Perus harrastelukaveriksi oikein potentiaalinen vaihtoehto. Joskus jopa villissä nuoruudessa hypättiin 70-80cm esteitä, mutta ei viiti enään kiusata vanhaa. Ehdottomasti koko tallin lellikki.

Siinä olikin nykyinen kokoonpano. Tähän loppuun vielä jo taivaslaitumille laukanneet kaverukset, mutta olivat tärkeä osa koko tallia ja molemmat siellä asuivatkin lähes 20 vuotta. Viimeisimpänä meidät hylkäsi valkoinen satuponi Puffe. Vuohisluun murtuman takia Puffe päästettiin ikiuneen marraskuussa 2011. Oli kuitenkin eläessään tallin maskotti ja omisti maailman isoimman egon. Ihan missä tahansa poni meni, sen kyllä kuuli. Käyttäytyi kuitenkin oriksi yllättävän herrasmiesmäisesti ja omisti loppumattoman kapasiteetin. Nuorempana hyppäsi 120cm irtona ollessaan itse vain 130cm korkea.

Toinen edesmennyt kaveri oli suomenhevosruuna Ponsia. Vanhuus ja kesäihottuma veivät mennessään vanhan ja kiukkuisen pojan heinäkuussa 2010. Sisimmässään oli kuitenkin hyvällä huumorintajulla varustettu perussuomalainen mies. Sille päälle sattuessaan löytyi herkyyttä, jota ei olisi voinut kuvitellakkaan.

Tallimme ei ehkä ole puitteiltaan hienoin eikä mahtavin, mutta kaikki tuntevat toisensa ja tallille päästessään tuntee tulevansa toiseen kotiinsa. Ilmapiiri on mitä mahtavin ja se on pääasia.

Vihdoin kentälle!

Tänään tapahtui se mitä on tullut odotettua lähes 2 viikkoa. Puhelimeen ilmestyi tekstiviesti, jonka mukaan kenttä on jo käyntikunnossa. Saattaa kuullostaa oudolta, mutta olin ihan fiiliksissä pelkästään mahdollisuudesta päästä tuuppaamaan käynnissä. Suunnattiin siis naapuriin pitkästä aikaan jumppailemaan.

Huomasin heti alusta asti ponin olevan tosi jumissa oikeaan kierrokseen. Jumpattiin kylkeä auki väistämällä ympyrällä takaosaa välillä sisälle ja välillä ulos. Tein myös ylitaivutuksia ja Kalle vertyi mukavaksi yllättävän nopeasti. Innostuin hiomaan paljon meille vaikeita asioita, eli suoraan menoa ilman uran antamaa tukea ja siirtymisissä rentona pysymistä. Ei tarvinnut kuin kymmenisen minuuttia keskittyä kunnolla kun homma alkoikin jo sujumaan. Keskellä kenttää oli senverran kuivaa, että otin pari ravisiirtymistä ihan vain ponin mielenkiinnon säilyttämiseksi. Viihdyttiin hommissa melkein 1,5h! Kuvaajaa ei valitettavasti ollut, joten muutama vanhempi kuva saa tuurata.

Senverran muita juttuja, että BS arpoo blogissaan.  Olen heidän touhujaan seuraillu jo jonkin aikaa ja Pica on tosi hieno lämpönen. Käykää ihmeessä kurkkaamassa :)

Back to summer paradise with you

Ulkona riehuvan vesisateen kunniaksi eksyin selaamaan vanhoja kesäkuvia ja miettimään tulevaa kesää. Kesään tulee mahtumaan kisaamisen lisäksi paljon muutakin niinkuin muinakin kesinä tähän asti. Toki treenataan muka tosissamme, mutta se sujuu ihan ohimennen. Kesä on hauskanpitoa varten.

 Kallella on kyllä aina positiivinen asenne kaikkeen. Tänäänkin mennä vilisti korvat hörössä vesisateessa, vaikka kuski tärisi sadetakkinsa alla. Ikinä ei ahdista lähteä töihin ja varsinkin esteradalla otuksesta huomaa miten elementissään se on. Pienet karvakorvat ovat niin pystyssä kun vaan voivat olla ja kunniakierrokset vedetään häntä kaarella. Siitä me tykätään.