maanantai 28. toukokuuta 2012

Kalle 15v

Hui kun aika on kulunut nopeasti. Muistan kun poni liittyi meidän perheeseen 6 vuotiaana kakarana ja nyt toinen on jo 15. Onneks ollaan pysytty terveinä, joten harrastusvuosia on vielä monta jäljellä. Voin jo kuvitella miten Kalle 25v kuskailee mua edelleen pitkin peltoja. Toivottavasti ainakin :)



Syntymäpäivää vietettiin tänään leppoisissa tunnelmissa ennen iltavuoroon menoa. Kalle sai oikein pitkän harjauksen, muutaman omenan/ porkkanan ja syöttelin tunnin vihreetä heinää. En liikuttanut, koska vapaapäivä tekee ihan hyvää kun toissapäivänä oli tosiaan ne kisat. Huomenna sitten käyn juoksuttamassa aamulla, koska työpaikka kutsuu 14.00. Tämä viikko on ihan kauhea töiden ja lauantaina olevien yo-juhlien takia. Yritän kuitenkin postailla aina jossain välissä :)

 Koko team kerrankin kasassa :) Punatukkainen on vuokraaja Minna.

Hihi pikku-Kalle ja pikku-Nora. Vuosi taitaa olla peräti 2007.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Alue-esteet LvR 26.5

Tänään laitettiin poni koppiin ja suunnattiin kohti killeriä. Paikalle tultiin hyvissä ajoin niinkuin aina ja oli mukavaa hetki hengähtää ja nauttia auringonpaisteesta. Lähdin 80cm viidentenä ja mentiin rata läpi ihan fiilispohjalla. Kalle oli aika pirteä ja tuntui ettei pidätteet meinannut mennä läpi. Tyydyin vaan kohtaloon, että poni päättää vauhdin :D Perusrata meni puhtaasti ja tein sujuvat tiet uusinnassa. Tällä tyylillä tulikin luokkavoitto! Huomaa muutamasta kohdasta, että on ollut kisataukoa kun laukat eivät meinaa vaihtua ja muutama tuli jopa ravin kautta. No eiköhän treenillä saada asia korjattua.



90cm rataa varten en verrytellyt kuin hetken laukassa ja otin yhden hypyn pystylle ja okserille. Ilma oli niin lämmin ja meillä oli jo hyvä vire päällä valmiiksi. En ollut rataan tyytyväinen, vaikka sieltä tulikin tuplanolla ja 7.sija. Laukat oli vähän hakemista ja muutenkin meno tuntui tosi epätasaiselta. Pistetään väsymyksen piikkiin. Virheet onneksi löytyvät satulan päältä, joten pitää itse muistaa skarpata ens kerralla loppuun asti eikä jättää ponia yksin. Toinen on välillä liiankin kiltti kun pelastaa.



Kisat olivat kokonaisuudessaan tosi mukavat. Aikataulut pitivät paikkansa, kuulutukset kuuluivat kauas ja kiva miten moni tuli juttelemaan ja tsemppaamaan :) Huomenna Minna käy rentoilemassa Kallen kanssa ja maanantaina onkin ponin synttärit!


P.s tykkäättekö meidän maskotista? Tollainen pehmoleluotus on istunut autossa nyt jokaisissa kisoissa ja tänään se pääsi oikein pokaaliin istumaan. Olihan se pakko ikuistaa!

Ja iso kiitos vielä ahkerille kuvaajille :) http://mariannek.pic.fi/ ja http://annamarisundgren.kuvat.fi/

torstai 24. toukokuuta 2012

Haaste

Tarz oli blogissaan nakittanut haasteen, joten kiitos siitä ja tässä kysymyksiin vastaukset!

1. Millainen on/oli elämäsi hevonen?

Tähän helppo vastaus on tietenkin Kalle. Ponista voisin kirjoittaa vaikka romaanin aiheesta, miksi se on niin paras, mutta mieleen juolahti myös eräs toinen hevonen. Rakas kesämieheni  Sulo.  Kuopiossa ollessani Kallen kanssa estevalmennuksessa kiinnitin huomion imppaavaan ja happaman näköiseen ruunaan. Kauhea hinku oli päästä kyytiin ja sainkin Sulon pienryhmätunnille. Voi miten happaman otuksen ilme muuttuikaan kun kentälle nousi esteet. Kiiton tämän mahtavan otuksen olen mennyt rataa 110-120cm tasolla, vaikka olen maailman estekammoisin ihminen. Rakkautta kestikin vain 4 kesää, kunnes Sulo myytiin eteenpäin. Lämmöllä muistelen :)
2. Suosikki blogisi?

Luen tällähetkellä tosi montaa blogia. Mukaan mahtuu hevosaiheisia, lifestyleä ja kaikkea siltä väliltä! En oikein osaa rajata niitä parhaimpia, mutta tässä 3 ihan erityyppistä.

* Sannin ja Patun elämää

Säde on tosi taitava ratsastaja ja odotan aina innolla uusia postauksia :) En nyt mainostamaan kauheasti ala, mutta jos kiinnostaa valmentautuminen ja siisti ratsastustyyli niin käykää ihmeessä kurkkaamassa!

* Picture Puttonen

Mikon blogin takia taisin tehdä tunnukset tänne. Ihan älyttömän lahjakas kuvaaja ja upeita kuvia! Ensimmäinen blogi mitä aloin lukemaan. :)

* Take a trip and fall into glitter

Lifestyleblogeista valitsin tienkin Fiian blogin. Pirteä pieni punapää ja voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, ettei ton tytön kanssa ole ikinä tylsää.

3. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Hui mikä kysymys. Tykkään elää päivä kerrallaan, mutta jos pitää ajatella tulevaisuutta niin toivottavasti olen viiden vuoden kuluttua opiskelemassa kohti unelma-ammattiani :) 


4. Mottosi?

Ei mulla oo :(


5. Lempivärisi?

Sähkönsininen ehdottomasti!


6. Kuva, joka on jäänyt mieleesi?


7. Mitä arvostat elämässä?

Rakkautta, lojaalisuutta, perhettä, ystäviä ja terveyttä.


8. Mitä harrastat?

Ratsastus on toki se "aikaavievin", mutta hyvänä kakkosena musiikki. Jäänyt nyt vähän vähemmälle, mutta eiköhän tää taas tästä kun saa porukkaa kasaan :)

9. Kesän 2012 suunnitelmat?

Ratsastusta, töitä ja kavereita! Siihen saa kesän kulumaan aika näppärästi.
 
10. Neljä positiivisinta asiaa sinussa?

Elämänasenne, vahva luonne, positiivinen ajattelutapa ja tykkään mun pitkistä jaloista :D

11. Mikä on mielestäsi tärkeää bloggaamisessa?

Tätä ei saa ottaa liian vakavasti :) Mä ainakin bloggaan ihan harrastuspohjalta ja blogin pitäminen ei saa viedä liikaa aikaa kaikelta muulta! Mukava harrastus jos ei mene liiallisuuksiin.


Anteeksi laiskuuteni, mutta en jaksa haastaa ketään :( Jokainen joka haluaa tän tehdä niin hophop!
 

tiistai 22. toukokuuta 2012

Maastoesteitä!

Tänään suunnattiin sitten pomppimaan niitä eilen mainitsemiani maastoesteitä. En sano muutakun ponilla oli niin kivaa, että huhu ja kuvat kertokoon loput :)






Huomenna juoksutan ja torstaina Kalle saa ansaitun vapaapäivän. Perjantaina puunaan koko otuksen korvista kavioihin lauantaita varten.  Saa nähdä miten meille käy.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Takaosakäännöksiä ja seisova pöytä

Pakko hehkuttaa heti tähän alkuun, että löysin lenkillä ollessani ihan älyttömän luonnon maastoesteradan. Hyväpohjaisella polulla noin 10 matalahkoa estettä, mutta niistä lisää huomenna! Lisäksi innostuin päivittämään Kallen ja mun välilehdet, joten käykääpä kurkkaamassa.

Tajusin tänään harjatessani ponia, ettei olla työstetty takaosakäännöksiä varmaan vuoteen, joten panostimme niihin tänään. Laitoin oikein radion kentän laidalle ja tuuppailin pitbullin tahtiin. Alkuverkassa hain heti ryhdikkyyttä ja takaosaa alle, että lopputunti sujuisi mahdollisimman mutkattomasti. Kalle oli yllättävän hyvä heti alusta alkaen eli päästiin melkein heti hommiin. Tehtiin päädyissä suunnanmuutokset takaosakäännöksien avulla ja jatkettiin pitkäsivu tehden avotaivutusta ensin ravissa ja sitten laukassa. Lopuksi hiottiin vielä laukkaa pääty-ympyrällä ensin väistöjen avulla ja sitten vielä temmonmuutosten. Ponski oli aika super.


Senverran saatiin hikeä pintaan, että pesin letkulla koko otuksen läpi. Mentiin vielä leikkaamaan nurmikkoa tallin pihasta ja nenä ei meinannut millään enään nousta seisovasta pöydästä kun sinne jo päästiin. No siinä sitten kuivateltiin ja kasvatettiin jo valmiiksi isoa mahaa. Taitaa löytää syksyllä lihapullan laitumelta hevosen sijaan...





perjantai 18. toukokuuta 2012

Pomppufiilis

Voi ponin ilmettä kun se tajusi miten mamma kantaa esteitä kentälle! Kalle käveli korvat hörössä mun perässä tökkien samalla turvalla selkään. Meinas ihan naurattaa kun toinen oli niin innoissaan jo siinä vaiheessa.



Otin tosi perusteellisen alkuverkan. Pitkästä aikaa esteverkkaan eksyi pohkeenväistöt ja innostuin jopa ottamaan laukat esteistunnassa. Verkkahyppyinä tulin sarjaa jossa oli a-osana puomi ja b-osana portti. Hyppelöiden pääideana oli laukanvaihdot ja yksittäiset lähestymiset "alastomalle" okserille. Sanotaanko näin, että poni oli lievästi sanottuna innokas :D Ei oikein ollut sanomista vauhtiin, mutta ponnistuspaikat tuli kuitenkin tosi kivasti. Esteet oli aikalailla samoissa korkeuksissa kun tulevissa kisoissa. Loppuun tultiin kuitenkin yksi 100cm hyppy punaiselle pystylle.




100cm

Kisoihin lähdetään siis hyvillä fiiliksillä. On mukavaa ratsastaa hevosta, joka selkeesti nauttii siitä mitä tehdään. Tavoitteena on molemmista luokista siistit ja mahdollisesti puhtaat radat. Ruusukkeenkiilto silmissä en lähde ratsastamaan, mutta tunnetusti poni syttyy kisapaikalla. Lähdetään nyt nauttimaan ja järkyttämään tätejä kun hännätön ravurinraato iskee jälleen ;)

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Vikkefiilistelyä

Tänään piti olla estepäivä, mutta poni saikin vapaan ja hyppään vasta perjantaina.  Meillä on estekisat 26.5 killerillä ja näillänäkymin hypätään seura 80cm ja alue 90cm. Jos bongaatte meidät siellä saa tulla moikkaamaan :)


Tuli eksyttyä sitten vauvaponin kyytiin. Oli yllättävän mukava ja rento alusta alkaen. Tehtiin ihan perusjuttuja ja työstettiin parit käyntiväistöt. Oikea kierros on edelleen hieman hankala varsinkin laukassa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa. Loppuravejen aikana naapurin koira tuli taas vaihteeksi haukkumaan kentän vierelle ja Vikke otti siitä kiksejä. Tulipa maistettua pitkästä aikaa hiekkaa, mutta mustelmalla säästyttiin. Väliepisodin jälkeen sain mentyä rauhassa loppuun asti.




 

Hups

Hassua kun oon maailman suokkikielteisin ihminen, mutta tykkään tästä pikkuotuksesta ihan hirveesti. Vikke on ihan vastakohta kaikille muille suokeille jolla oon menny. Pyritään ite eteen eikä roikuta kädellä etupainoisena. Okei en yleistä, että kaikki suomipollet olisi tollaisia, mutta kaikki jotka ovat mun kohdalle sattuneet ovat olleet juuri tota luokkaa.  Ehkä mun käsitys suomenhevosista rupee pikkuhiljaa muuttumaan positiivisempaan suuntaan :)

maanantai 14. toukokuuta 2012

Mukavuusasteen ulkopuolelle

Olen ratsastajana välillä äärimmäisen laiska. Teen tehtäviä, joiden tiedän sujuvan ilman ongelmia ja jotka ovat helppoa. "Vaikeana" olen pitänyt harjoitusravia, pohkeenväistöä ravissa tai jopa laukassa ja useiden tehtävien peräjälkeen suorittamista. Tänään päätin ottaa itseäni niskasta kunnolla kiinni ja paneutua juuri noihin tehtäviin.

Tuulinen keli ja viikonlopun kevyellä liikunnalla viihtynyt poni ei ollut aluksi kovin hyvä yhdistelmä. Kierroksia otettiin kaikesta mahdollisesta ja kuskilla meinasi usko loppua. Kun sain itteni istumaan hyvin, narut käteen ja istuinluut kohdalleen niin kaikki vaan loksahti paikoilleen. Poni ravasti kivassa korkeassa muodossa pääty-ympyrällä käyttäen aktiivisesti selkää ja takatassuja. Pääsin jopa istumaan harjoitusraviin ilman, että homma leviää käteen. Otettiin ihan parit laukannostot molempiin suuntiin ja hengähdettiin muutama kierros kävellen pitkin ohjin ennenkuin ryhdyttiin oikeasti hommiin.



Tehtiin tehtävää johon sisältyi muutama erityyppinen juttu. Tulin pituushalkaisijalle harjoitusravissa ja väistin vuorotellen molempia pitkiä sivuja kohti. Kun pääsin uralle nostin laukan, laukkasin päädyn ja tein uuden pitkän sivun avotaivutusta. Ennen päätyä takaisin harjoitusraviin ja uudestaan pituushalkaisijalle ja väistö kohti toista pitkää sivua. Keskityin pitämään paketin kasassa ja että ravin/ laukan tahti pysyvät mahdollisimman samana koko tehtävän läpi. Kalle oli alusta asti yllättävän hyvin mukana ja tultiin lopuksi jopa muutama väistö laukassa! Toki ei väistö ollut kovin jyrkkää, mutta päästiinpähän vähän fiilistelemään :) Lopuksi vielä muutamat laukanvaihdot ja pitkä loppuverkka eteenalas. Super otus!


Huomenna pidän kaverille "tunnin", koska hän ei ole päässyt ratsastamaan pitkään aikaan. Keskiviikkona tai viimeistään torstaina onkin pomppufiilis!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kiirettä pitää

Tulin vain ilmoittamaan että hengissä ollaan. Nyt on ollut ihan kauhea kiire töiden takia, koska olen tämän sesonkiviikonlopun läheisessä kukkakaupassa töissä. Koko viikko on muutenkin ollut yhtä hullunmyllyä pääsykokeiden ja mökkiyöpymisen johdosta. Kunnon postaus tulee maanantaina joten koittakaa malttaa :)


maanantai 7. toukokuuta 2012

Jumppailua

Luin ennen tallille menoa vanhojen kouluohjelmien kommentteja. Kiinnitin huomioita epäkohtiin, joten tänään lähdimme purkamaan niitä ongelmia naapurin kentälle. Kalle kuitenkin astui matkalla kiven päälle ja ontui pari askelta. Sen jälkeen oli normaali, mutta kentällä vaikutti epäpuhtaalta. Tulin alas ja tarkistin jalat eikä mitään löytynyt. Juoksutin vielä muutaman kierroksen reippaasti eteen ja epäpuhtautta ei enään näkynyt. Nousin takaisin selkään ja poni tuntui ihan normaalilta. En tiedä mikä sille tuli, mutta otettiin varmuuden vuoksi suht rauhallisesti. Mentiin nopeasti kaikki askellajit läpi venytellen eteenalas. Kalle oli tosi hyvä!






Viken omistaja ei pääsyt tallille, joten eksyin vielä junnunkin selkään. Mentiin taas ilman satulaa, koska ponille ei ole sopivaa satulaa ja ilman meneminen aiheuttaa vähemmän vahinkoa kun huonolla meneminen. Tehtiin tosi perusjuttuja eli kaikki askellajit läpi ja muutamat väistöt. Pieni otus oli oikein fiksusti ja osoitti miten hieno osaa olla jos vaan viitsii keskittyä :)



Huomenna ponilla on näillä näkymin vapaapäivä, koska minulla on pääsykokeet! Toivottavasti se koulupaikka sieltä irtoaa.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Tästä me tykätään

Kun tulin tallille ihmettelin missä Kalle on. No Nippe oli tullut aidoista läpi ja kaaos oli valmis. Nipsu oli vierailulla Virkun luona, Vikke juoksi pihaa ympäri ja mietin missä oma otus on. Ravistin kauraämpäriä ja sieltä läheisestä metsästä poni sitten lompsi. Onneksi jalat yms oli ok ja selvittiin säikähdyksellä.

Jalkojen ollessa kunnossa uskaltauduin viimein hyppäämään melkein kuukauden tauon jälkeen! Aloitettiin varovasti menemällä toisella pitkällä sivulla suoraa suhteutettua neljällä laukalla. Alkukäynneistä lähtien poni kävi tosi kuumana ja zoomaili kohti esteitä. Tehtiin ihan perus esteverkka, eli nopealla temmolla askellajit läpi ja otus kuulolle.




Hyppääminen aloitettiin kahdella ristikolla ja lopulta linjan a-osa oli 90cm ja b-osa 100cm. Poni oli tosi hyvin kuulolla ja oikein imi itse esteille. Sain tuoda lähelle tai kauas ja yli mentiin mukisematta. Kivaa huomata miten esterutiini ei ole kadonnut mihinkään, vaikka taukoa on ollutkin. Jostain syystä toisesta suunnasta kuvat eivät onnistuneet, mutta hypättiin kuitenkin molempiin suuntiin.





Huomenna lähden itse Tampereelle metsästämään ylioppilasmekkoa, joten Minna menee Kallen.

torstai 3. toukokuuta 2012

Vappu ja muuta sälää

Vappu oli ja meni. Kaverin kanssa saimme kuningasidean pukeutua ratsastajiksi ja lähteä järkyttämään porukkaa kirkkopuistoon. ( Paikka jossa jkl teinit ym hörhöt juhlivat) Oli kyllä ihan hauskaa ja mielenkiintoisia tarjouksia tuli vastaan. Tarjouduttiin olemaan hevonen ja piiskaa olisi kuulemma pitäny saada. Tyydytiin tälläkertaa vaan nauramaan.


Ponin vappu sujui talutusharjoitusten parissa. Oli onnistunut pudottamaan toisen etukengän, joten mitään rankkaa ei viitsitty tehdä. Hienosti opeteltiin uusi temppu eli kumartaminen ja pitäisi ottaa siitä videoo tänne. Perus seuraamiset vapaana ja väistöt sujuvat jo tosi mallikkaasti. Uskaltauduin jopa kokeilemaan ratsastamista pelkällä kaulanarulla ja meni yllättävän hyvin! Aluksi oli pientä haparointia, mutta loppua kohden tosi jees. Harmi etten kuvia saanut.


Pakko hehkuttaa vielä meidän Vikkeä! Siitä on tullut niin hieno vauva ettei mitään rajaa. Laukat nousevat melkein itsestään, väistöt ja jopa avot ovat lähteneet sujumaan ja poni hakee ajoittain jo oikeinpäin. Kivaa huomata ettei ole tehnyt turhaa työtä, mutta kuvat puhukoon puolestaan.



Huomenna Kalle pääsee pitkästä aikaa hyppäämään eli luvassa on estepainotteinen postaus.