Oodi Roomeolle

Kallen kuntoutuessa tulehduksista ajattelin jakaa pitkästä aikaan kuvia hieman Roomeosta. Uudemmille lukijoille tiedoksi Roomeo on welsh corgi pembroke, joka pyörii tallilla päivittäin mukana. Lupsakka rentojen maastolenkkien kaveri ja käytävien imuroija. Poseerauskuvat on ottanu Tiia Tahvanainen ja agilitykuvat Jenni Z.

 

Mikä kuvista oli suosikkisi?

Klinikkareissu

Kalle on ollut epämääräinen ratsastaa jo parisen viikkoa. Takapää ei ole toiminut normaalisti ja jalat ovat olleet kun tukit aamuisin. Illalla nesteet kadonnut ja välillä liikkuikin normaalisti. Kokeilin kävelyttää viikon verran kunnes tein päätöksen, että nyt mennään klinikalle katsomaan mikä on tilanne. Pelkäsin pahinta ja maalailin kauhukuvia jo pahasta nivelrikosta, kinnerpateista aina murtumiin asti.

Tiistaina piinaava odotus viimein päättyi hevosauton kaartaessa kohti Laukaan klinikkaa. Olin jo varautunut siihen jos pahaa vikaa löytyy on aika päästää irti. Kalle joutui laajaan ontumatutkimukseen, jossa taivutettiin ja reagoi oikealla etujalalla ja molemmilla takajaloilla. Tässävaiheessa tuntui siltä, että matto oli vedetty jo alta. Ell teki päätöksen, että mennään röntgeniin katsomaan mitä kaikkea siellä onkaan vikana.

Kaikkien odotusten vastaisesti Kallen luut ja nivelet olivat kuin nuorella hevosella. Mitään kulumaa, rikkoa tai vikaa ei löytynyt.  Jänteet ultratttiin varmuuden vuoksi ja nekin olivat siistit ja hyvännäköiset. Diagnoosiksi tulikin ärhäkkä niveltulehdus, johon lääkkeeksi pistettiin kortisonia, hyalubixia ja celestonea.  Jalat laitettiin pakettiin ja ohjeeksi tuli sairasloma 5 päivää. Sitten saakin palata asteittain treeniin. Nivelet kuulemma niin hyvässä kunnossa, ettei estekäyttöäkään tarvitse kokonaan lopettaa. Jes!

Potilas parantelee itseään kotona kaikessa rauhassa ja tästä suunta ei ole kuin ylöspäin. Onneksi mitään vakavampaa ei löytynyt ja ei vielä tarvinnut sanoa hyvästejä. Kallen ollessa sairaslomalla olen pitänyt itseni kiireisenä leikkiessäni erään 3-vuotiaan puokkitamman kanssa. Todella hauska vauvahevonen ja selässä on käyty noin 10 kertaa.  Vähän oli puhetta jos kaikki etenee hyvin yhteistyö jatkuu pidempäänkin.

Rakkaudest lajiin

" Anything that gets your blood racing is probably worth fighting for"

Fiilis on äärimmäisen haikea. Olen tämän päätöksen eläkkeelle siirtymisestä tehnyt jo aikoja sitten, mutta sunnuntaina se viimein tapahtui. Kalle starttasi viimeiset estekilpailunsa. Viimeistä kertaa antoi kaikkensa ja nautittiin yhdessä siitä missä ollaan parhaita. 9 vuotta tuli yhdessä estekisoja kierrettyä ja nyt se kaikki on ohi. Ajattelin eläköitymisen kunniaksi koota kisapätkiä vuosien varrelta teidän nähtäväksi. Aloitetaan siis ihan alusta ja palataan vuoteen 2006.

Ylläoleva video on otettu syyskuussa 2006.  Meidän menoa seuranneena varmasti moni huomaa suuren kehityksen tapahtuneen verrattuna nykyhetkeen.  Luokkana toimi huima 60cm ja kyseessä taisi olla meidän ensimmäiset "isommat" kilpailut. Kuten videolta näkee meno ei ole hääppöistä, mutta Kallesta havaitsee miten se jo tuolloin rakasti hyppäämistä, vaikka ei siitä mitään ymmärtänytkään. Näistä kilpailuista saatiin myös ensimmäinen hyväksytty suoritus. Kipinä esteratsastukseen syttyi.

Seuraava pätkä vie vuoteen 2007 ja ensimmäisiin maneesikisoihin. Meno on edelleen kovin haparoivaa, mutta kuitenkin sitkeästi kilpailuja kiersimme ympäri Keski-Suomea. Kalle taisi olla videolla ensimmäisiä kertoja maneesissa ja kovin lungisti homman otti jo sillon.  Luokkakorkeus myös nousi 60cm ->70cm ja napattiin tällä kaudella meidän ensimmäiset ruusukkeet! Ymmärsin, että tää on se meidän juttu.

Kesällä vuonna 2008 luokkakorkeus nousi 80cm asti. Kalle rupesi ymmärtämään enemmän esteistä ja ratsastettavuutta tehtävien välissä rupesi löytymään parantuneen tasapainon ansiosta. Kausi toi mukanaan huomattavasti parempia ratoja aikaisempiin vuosiin verrattuna ja ruusukesaldokin taisi muutamilla kasvaa.  Näihin aikoihin ymmärsin myös valmentautumisen merkityksen ja rupesin ottamaan satunnaisia estetunteja, joista oli kovasti apua.  Hännätön ravurinraato oli tullut esteradoille jäädäkseen.

2009 tapahtui suurin harppaus. Ratsastin elämäni ensimmäisen 100cm radan voittaen koko luokan ja samalla seuranmestaruuden! Kalle myös oli mukanani viikon mittaisella estevalmennusleirillä Kuopiossa, jossa saatiin paljon eväitä jatkoa ajatellen.  Ratsastuksen opettaja kehui siellä hevosen työmotivaatiota ja hyvää peruskoulutusta. Ensimmäistä kertaa Kallen rotua kyseenalaistettiin.

Kehitys jatkui tasaisena 2010-2011 siirtyessämme kilpailemaan seuratasolta aluetasolle. Koko uramme kohokohtiin kuuluu ehdottomasti alue 100cm, josta taistelimme läpi vain 4 virhepisteellä. Samaisissa kilpailussa voitimme ratsastusseurani kanssa Keski-Suomen alueen joukkuemestaruuden. Muistin tirauttaneeni pari kyyneltä kunniakierroksella. Olimme päässeet siihen pisteeseen mihin en uskonut koskaan pääsevämme. Eihän ravuri voi aluetasolla menestyä?

Sitten seurasi se meidän voitokkain kausi eli 2012. Kiersimme koko kesän kilpailuja ja tuliaisena oli aina sijoitus ja useimmin vielä kärkipäästä. Kaikki hitsaantui yhteen ja olimme yhdessä voittamaton tiimi.  Hyppäsimme myös ensimmäiset maastoesteemme ja saimme hyväksytyn suorituksen kenttäkilpailuista. Rupesin viimein ymmärtämään kuinka ainutlaatuisen kisakaverin olen itselleni onnistunut löytämään. Samalla päässä kummitteli ajatus kuinka kauan onni tulee jatkumaan.

Vuonna 2013 rupesin sulattelemaan eläkkeelle jäämistä. Kilpailimme kuitenkin edelleen aktiivisesti ja nappaisimme meidän ensimmäisen sijoituksen 100cm luokasta. Olimme sijalla 2. Kallen ratsastettavuus esteradoilla oli huipussaan laukkojen vaihtuessa ja tasaisen rytmin säilyessä. Välillä itsekkin unohdin Kallen alkuperän palojen loksahdellessa paikoilleen.Valmennuksissa suoritettiin yli metrisiä ratoja ja hyppäsimme oman yksittäisen ennätyksemme 120cm. Loppukaudesta tein päätöksen, että vielä ensi kesä.

 c Tiia Tahvanainen

Talven vaihtuessa kesään starttailimme meidän viimeistä kilpailukautta. Tein päätöksen pitää homman helppona ja hauskana, joten luokkakorkeus tippui pelkkään 80cm. Fiilistelimme pitkin Keski-Suomea sijoittuen välillä paremmin ja välillä huonommin. Ratsastin jälleen joukkueeni mukana mitallille, mutta kulta vaihtui hopeaan. Meidän yhteiset viimeiset kilpailut sujuivat täysin fiilistellessä ja kotiin päästyäni herkistellessä. On tullut aika laittaa pillit pussiin.

Seuranmestaruus 2009,2010,2011,  Joukkuekulta 2011, Joukkuehopea 2014 ja 61 ruusuketta....

Tähän loppuun haluan todeta suurimman saavutuksen Kallen kanssa olevan se, että näytimme kaikille miten entisen ravurin kanssa voi harrastaa, kilpailla ja jopa menestyä. Teuraaksi tarkoitettu hevonen opetti miten koskaan ei saa luovuttaa ja kuinka ahkera työskentely palkitaan. Uskallan väittää, että jokainen Keski-Suomessa aktiivisesti esteitä kilpaileva muistaa tuon hännättömän ravurin, joka antoi itsestään aina kaikkensa porhaltaessaan korvat hörössä kohti seuraavaa estettä. Eikai tässä voi muuta todeta kuin kiitos Kalle ♥